Yhteinen julkilausuma yhdistyksen kuulemistilaisuuden yhteydessä "Ydinvoiman käytön lopettamisen rahoituksen tarkistamista käsittelevän komission" (KFK) suositusten täytäntöönpanosta

20. lokakuuta 2016

".ausgestranten" ja "Umweltinstitut München ev":n yhteinen lausunto miljardin dollarin sopimuksesta

Katso myös artikkeli 19
- Miljardien sopimus ydinvoimalaitosoperaattoreiden kanssa lähestyy -

1. Yleisiä huomioita

Saastuttaja maksaa -periaate on yksi kolmesta ympäristölainsäädännön perusperiaatteesta Saksassa ja Euroopassa. Siinä todetaan, että taloudellisen toiminnan aiheuttamien ympäristövahinkojen ehkäisemisestä ja poistamisesta aiheutuvat kustannukset veloitetaan saastuttajalta. Tämän periaatteen tavoitteena on estää yksittäisiä yhteiskunnallisia toimijoita saamasta taloudellista hyötyä siirtämällä toiminnastaan ​​aiheutuvia kustannuksia ja riskejä yhteiskunnalle. Tämän periaatteen toimeenpanolla pyritään myös varmistamaan, että ne talouden alat, joiden taloudelliset kustannukset ylittävät saavutettavat taloudelliset hyödyt, eivät voi voittaa muita yhteiskunnallisesti parempia ratkaisuja.

Eurooppalainen loppusijoitusdirektiivi 2011/70 / Euratom määrittelee tämän ydinvoiman 4 artiklan 3e kohdassa. Tämä edellyttää, että kansallisten politiikkojen on perustuttava periaatteeseen, että käytetyn ydinpolttoaineen ja radioaktiivisen jätteen huollon kustannuksista vastaavat ne, jotka ovat tuottaneet niitä. Saksan atomienergialain (AtG) 2d §:n 1 momentin 5 kohdassa määrätään nimenomaisesti, että "jätteen tuottajat vastaavat käytetyn polttoaine-elementtien ja radioaktiivisen jätteen loppusijoituskustannuksista". Atomienergialain 9a §:n 1 momentissa säädetään, että ydinlaitosten toiminnanharjoittajien on huolehdittava siitä, että "syntyneet radioaktiiviset jäännökset sekä poistetut tai puretut radioaktiiviset laitoksen osat kierrätetään vahingoittumatta 1 §:n 2-4 tai 21 kohdassa tarkoitettuihin tarkoituksiin. että ne loppusijoitetaan radioaktiivisena jätteenä asianmukaisesti.” ”Järjestelmänhaltijoiden on myös osoitettava, että he ovat ryhtyneet tarvittaviin varotoimiin näiden velvoitteiden täyttämiseksi. Radioaktiivisen jätteen aiheuttajien velvollisuuksista maksaa kustannukset on säädetty 21a ja XNUMXb §:ssä.

Mitä tulee näihin lainsäädännöllisiin säännöksiin, Saksassa valtio on useiden vuosien ajan ollut räikeä epäonnistuminen saastuttaja maksaa -periaatteen täytäntöönpanossa. Pelkästään vuodesta 2000 lähtien kaksi suurinta neljästä Saksan ydinvoimayhtiöstä, E.on ja RWE, ovat maksaneet lähes 50 miljardia euroa osinkoja osakkeenomistajilleen. Näitä rahoja ei enää ole käytettävissä ydinvoimalaitosten purkamiseen ja käytöstä poistamiseen eikä ydinjätteen varastointiin. Jos nämä taakkaat kantavat viime kädessä suuren yleisön, tämä tarkoittaa valtavaa varallisuuden uudelleenjakoa veronmaksajien kokonaisuudelta pienelle energiayhtiöiden osakkeenomistajaryhmälle. Tämä ei kuitenkaan vastaa yleisiä taakan ja jaon oikeudenmukaisuuden periaatteita, jotka ilmaistaan ​​saastuttaja maksaa -periaatteessa.

Nyt menneisyyden epäonnistumisten ekstrapolointi tulevaisuuteen on väärä tapa edetä. Pikemminkin tavoitteena on oltava saastuttaja maksaa -periaatteen säilyttäminen, erityisesti ottaen huomioon ainakin yksittäisten toimijoiden nykyinen epävarma tilanne. Tämä on täysin mahdollista vaarantamatta neljän suuren energiayhtiön olemassaoloa. Siinä kuitenkin oletetaan, että saastuttajat ovat vastuussa ainakin niin kauan kuin heillä on siihen taloudellisesti mahdollisuuksia. Muuten liittohallitus noudattaisi IGBCE:n pomo Michael Vassiliadisin neuvoa olla "teurastamatta lehmää, jota haluat lypsätä", mutta samalla luopuisi tämän lehmän lypsämisestä hyvin pian.

2. Ei vapautusta tekijöiden vastuusta

Epävarmuus todellisista kustannuksista

Yleisesti ottaen monet suuret julkiset ja teolliset hankkeet ovat aiemmin osoittaneet, että ennen toteutusta annetut kustannusarviot aliarvioivat. Siksi kirjallisuudessa, esimerkiksi julkisen sektorin rautateiden ja siltojen rakentamisessa, on esitetty keskimääräisiä kustannusten nousuja 35-40 prosenttia. (1.)

Kaikki aikaisempi hankekokemus sekä ydinvoimalaitosten purkamisen ja käytöstä poistamisen että ydinjätteen varastoinnin alalla osoittaa selvästi, että realistinen arviointi lopullisten kustannusten kestosta ja määrästä on yksinkertaisesti mahdotonta. korkealle epävarmuustasolle. Kaikissa tunnetuissa tapauksissa sattui tilanteita, joita ei ollut alusta alkaen laskettu tai laskettu, mikä johti hankkeiden viivästymiseen ja niiden toteuttamiseen tarvittiin merkittävästi enemmän taloudellisia resursseja.

Olipa kyseessä käytöstä poistamisen jälkeen havaittu odottamaton saastuminen tai purkamiskonseptien muutokset, muuttuneet turvallisuusvaatimukset, esimerkiksi suojautuminen terrori-iskuilta, tai välivarastojen korkeammat käyttökustannukset - tämän kokoisia ja kestoisia projekteja on monia käsittämättömiä asioita. . Lubminin ja Rheinsbergin ydinvoimaloiden kustannusennustetta on korjattu alkuperäisestä 3,2 miljardista eurosta 6,6 miljardiin euroon. Staden ydinvoimalaitoksella Eon on nyt karkeasti kaksinkertaistanut alkuperäisen arvion 500 miljoonasta miljardiin euroon. Lisäksi kaikissa välivarastopaikoissa on jo käynnissä tai ennakoitavissa väistämätön jälkiasennus ("karkaisu"), jota ei myöskään oteta huomioon varauslaskennan perustana olevassa kustannusennusteessa.

Virallinen "stressitesti" ydinvoimamääräysten arvioimiseksi liittovaltion talousministeriön puolesta kritisoi nimenomaisesti HAW:n pitkäaikaisvaraston vanhentunutta kustannuslaskentaa ja osoittaa, että kustannusarvio saattaa olla tästä syystä vain suhteellisen alhainen. kansainvälinen vertailu. (2.) Lisäksi taustalla olevat kustannusoletukset tulevat usein vain toimijoilta itseltään; Omien lausuntojensa mukaan asiantuntijat eivät tarkistaneet niiden kestävyyttä.

Warth & Klein (2015) tekevät myös selväksi, että "varaukset ovat velkoja, joiden määrä tai eräpäivä ovat epävarmoja. (...) Luovutusvelvollisuuden turvallisen, ehdottoman oikean arvon määrittäminen ei ole periaatteessa mahdollista.3.) Asiantuntijat antavat myös seuraavan arvion: ”Korkeat kustannusten nousut ovat ajateltavissa ja niitä on havaittavissa myös joissakin suurprojekteissa. Toisaalta suuret kustannussäästöt ovat melko epärealistisia." (4.)

Tästä syystä saastuttajan rajoittamaton lisävastuu ja maksuvelvollisuus on ainoa tapa panna saastuttaja maksaa -periaate täytäntöön käytännössä. Säännössä ehdotetaan nyt lakiehdotuksessa, että "atomienergialain 9a, 21a ja 21b §:n sekä paikkavalintalain 21 §:n mukaiset toiminnanharjoittajien velvollisuudet" päättyvät perusmäärän maksamiseen ja "velvollisuuteen". 8 §:n 2 momentin mukaisesti maksajan velvollisuutta suorittaa lisäsuorituksia rahastoon "..." päättyy riskilisän maksamiseen (ks. s. 7 ja s. 28) ei ole hyväksyttävää, koska se aiheuttaisi saastuttaja maksaa -periaatteen loppu.

Lisäksi on käsittämätöntä, että ei ainakaan täsmennetä, että maksunantajan lisäsuoritusvelvollisuus päättyy vasta, kun rahastoon maksettava määrä kokonaisuudessaan riskipreemioineen ja näiden määrien kaikki korot erääntyvät 01.01.2017 jälkeen. on maksettu.

Erittäin radioaktiivisten aineiden varastointitoimikunnan tulosten käsittely

2. kesäkuuta 2016, noin kuusi viikkoa sen jälkeen, kun "Ydinenergiavaiheen lopettamisen rahoitusta tarkastelevan komitean (KFK)" suositusraportin julkaiseminen on ollut erittäin radioaktiivisten aineiden varastointikomissio (Repository Commission) " hyväksyi aiemmin paikanvalintalain (StandAG) määritellyn aikataulun epärealistiseksi luokitellun "arkiston" etsimiselle.

StandAG:n mukaan HAW:n pitkäaikaisvarastolle on etsittävä ja määritettävä sijainti vuoteen 2031 mennessä. Komissio pitää myös 40–60 vuoden ajanjaksoa mahdollisena. Tämä käy ilmi kolmannessa käsittelyssä yksimielisesti päätetystä komission loppuraportin luvusta, joka koskee "arkiston" etsinnässä tarvittavaa aikaa. (5.) Näin ollen paikkapäätös voitaisiin tehdä aikaisintaan vuonna 2058, kun haku alkaa vuonna 2018. Paikan käyttöönotto ja jätteiden varastointi olisi silloin odotettavissa vasta ensi vuosisadalla. Liittovaltion ympäristöministeriö oli aiemmin määrittänyt käyttöönottopäiväksi vuoden 2050. Warth & Klein oletti tämän vaatimuksen laskelmissaan "stressitestissään", ja KFK teki myös suosituksensa samojen oletusten perusteella.

Jos paikanvalintaprosessi kuitenkin kestää huomattavasti arvioitua pidempään, siihen liittyy myös monessa suhteessa korkeampia kustannuksia: ei pelkästään itse paikanvalintaprosessin, vaan myös silloin tarpeellisen jätteen pidemmän välivarastoinnin vuoksi. Tämä voi johtaa korkeampiin rakenteellisiin ja turvallisuusvaatimuksiin välivarastoille (kuumakammiot jne.) ja saattaa joutua pakamaan jätteet uudelleen, jos aiemmat Castor-kontit ylittävät 40 vuoden käyttöikänsä.

Atomirahoituskomissio ei ottanut näitä vastasyntyneitä kustannusriskejä huomioon ehdotuksessaan "riskipreemion" määrästä, joka energiantoimittajien on maksettava kattaakseen tulevaisuuden kustannusriskejä. Koska näitä riskejä ja muita olemassa olevia epävarmuustekijöitä ydinjätteen varastoinnin lopullisista kustannuksista ei voida ilmaista selkeästi määrällisesti, emme vaadi vain riskipreemion korottamista tämän erityisen uuden havainnon perusteella, vaan saastuttajalle rajoittamattoman velvollisuuden suorittaa lisämaksuja. .

Epävarmuus tulevista koroista

Liittovaltion talousministeriön tekemä "stressitesti" ydinvoimavarojen arvioimiseksi osoittaa, että energiayhtiöiden käyttämä keskikorko, joka on keskimäärin 4,58 prosenttia, perustuu Saksan pitkäaikaisten joukkovelkakirjalainojen keskimääräisiin tuotoihin viimeisen seitsemän vuoden ajalta. (HGB) tai 15-22 vuotta . Arvioijat pitävät kuitenkin järkevänä nykyisenä arviona hyvänä käyttää todellisia tämänhetkisiä korkoja vanhentuneiden historiallisten markkinakorkojen sijaan. He huomauttavat, että koron tulisi myös heijastaa tämänhetkisiä markkinoiden odotuksia kansainvälisen tilinpäätösstandardin (IAS) 37.47 sanamuodon mukaisesti. (6.)

Warth & Klein käyttää tähän tarkoitukseen todelliseen markkinakorkoon perustuvaa ja kestävää korkoa lähestyvää tuottokäyrää, jonka Euroopan vakuutusvalvontaviranomainen (EIOPA) julkaisi 31.12.2014 EIOPAn stressitestin metodologian mukaisesti. vakuutusyhtiöille. Asiantuntijoiden näkemyksen mukaan se tarjoaa luotettavimman arvion pitkäaikaisista koroista erittäin pitkäaikaisten sitoumusten diskonttaamiseen. Lisäksi se vastaa periaatteessa Ruotsin säteilyturvallisuusviraston (SSM) menettelyä Ruotsin loppusijoitusmaksujen johtamisessa.

Jos pitkän aikavälin likiarvoa sovelletaan kolmen prosentin korkoon (ja siten reilun kahden prosentin keskikorkoon), ydinvoimavarauksen nykyarvon 31.12.2014 pitäisi sen sijaan olla 77 miljardia euroa. 38 miljardilla eurolla. Warth & Klein tunnistaa lähes 40 miljardin euron rahoitusvajeen. Jopa skenaariossa, jossa oletetaan tulevaisuuden korkokehitystä huomattavasti positiivisemmin kohti 5,6 prosentin korkoa pitkällä aikavälillä, vuoden 2014 loppuun mennessä olisi pitänyt tehdä 60 miljardia euroa varauksia. Rahoitusvaje jää vielä 22 miljardia euroa verrattuna vuoden 2014 todelliseen varaukseen. Olettaen keskikorkokehityksen kohti 4,2 prosentin korkoa olisi vuoden 67 lopussa tarvinnut tehdä 2014 miljardia euroa varauksia, mikä merkitsisi 29 miljardin euron rahoitusvajetta. (7.)

On vastuutonta, että liittohallituksen itse teettämää tutkimusta, joka oli myös KFK:n suositusten perustana, ei ole vielä sisällytetty lakiehdotukseen.

Riittämätön riskipreemio

Edellisistä lausunnoista käy selväksi, että KFK:n ehdottama "riskipreemio" vastikkeena toiminnanharjoittajan täydellisestä vastuuvapaudesta ydinjätteen varastointivelvoitteista ei heijasta läheskään realistisesti tällä alueella vallitsevia riskejä. Toimikunta on lausunnossaan riskilisän määrittämisestä ristiriidassa, joten se toteaa KFK:n loppuraportin luvussa 4.8 ensin: "Loppuvaraston alueella kustannus- ja korkoriskiä on erityisen vaikea arvioida. Pitkän aikavälin luonteen vuoksi." Kahdessa kappaleessa ilmoitettiin edelleen komission: "Katteet sulkevat varauksen ja kulujen välisen kuilun." (8.) Sen jälkeen, kun KFK:n asiantuntijat ovat tieteellisesti koonneet korkojen ja kustannusten kehityksestä, jälkimmäinen väite on erittäin kyseenalainen.

”Riskipreemiota” ei missään tapauksessa määritetty odotettavissa olevien kustannusten ja korkoriskien laskelmien perusteella. Se on pikemminkin tulosta ydinvoimalaitosten toimijoiden kanssa käydyistä neuvotteluista siitä, mitä he ovat valmiita maksamaan vastineeksi KFK-ratkaisun heille antamasta taloudellisesta edusta yritystensä arvostuksessa ja rahoitusmarkkinoille pääsyssä. Näin ollen KFK:n raportissa ei tyypillisesti mainita, miten "riskipreemion" määrä olisi pitänyt laskea. On täysin käsittämätöntä, miksi Warth & Kleinin (2015) raportin työnsä perustaksi tehnyt KFK jätti huomiotta heidän selitykset uusimpien ja odotettavissa olevien korkokehitysten aiheuttamien lisävarausten tarpeesta.

Pelkästään realistisista korko-oletuksista johtuvat varausvajeet ovat (2014) 22-39 miljardia euroa. KFK:n mainitsema kuuden miljardin euron "riskipreemio" ei siis ole suinkaan riittävän korkea kattamaan toisaalta odotetun korkokehityksen tulevaisuuden alijäämiä ja toisaalta arvioitujen ja todellisten kustannusten välistä eroa. Saastuttaja maksaa -periaatteen huomioon ottamiseksi ja veronmaksajien taloudellisen riskin rajoittamiseksi liittovaltion olisi joka tapauksessa vaadittava rahastoon siirrettävistä varauksista huomattavasti korkeampaa lisämaksua, joka kuvastaa riittävästi jo tiedossa olevia ja todennäköiset tulevaisuuden kustannusriskit.

Lisämaksun suuruudesta riippumatta kannatamme selkeästi ydinjätteen aiheuttajien rajoittamattoman vastuun säilyttämistä. Ainakin on kuitenkin varmistettava, että ennen täyttä vastuusta vapautumista maksettava ”riskipreemio” todella määräytyy todellisten taloudellisten riskien perustellun arvioinnin perusteella ja kuvastaa niitä riittävästi. Kaikki muu on vastoin valtion velvollisuutta käsitellä veronmaksajien rahoja huolellisesti.

3. Suuremmat maksut rahastoon ja rajattomat lisämaksut ilman operaattorin ylivelkaantumisriskiä

Saastuttaja maksaa -periaatteen huomioon ottamiseksi ydinvoimalaitosten pitäjät on velvoitettava suorittamaan huomattavasti suurempia maksuja suunniteltuun loppusijoitusrahastoon ydinjätteen varastoinnin kustannus- ja korkoriskin vuoksi. Tämä koskee sekä suunniteltua vastuuvapautusta että neljän suuren energiayhtiön rajoittamatonta vastuuta ja velvollisuutta suorittaa lisämaksuja aiheuttamistaan ​​ydinjätekustannuksista. Yhteisöt tulisi velvoittaa suorittamaan lisämaksuja, jos rahastoon maksettava rahamäärä ei ole riittävän ennakoitavissa nykyisen varauksen lisäksi.

Toimijoiden kokonaisuutena tai edes yksittäisten yritysten tämänhetkinen vaikea taloudellinen tilanne ei saa olla saastuttajien vaatimien rahastomaksujen mittari eikä myöskään peruste rajatonta lisävastuuta ja lisämaksuvelvollisuutta vastaan. On kuitenkin ajateltavissa, että lainsäätäjä mukautuu yhtiöihin maksumenettelyjen suhteen. Esimerkiksi sillä ehdolla, että toiminnanharjoittajat lopettavat korkea-aktiivisen jätteen jatkotuotannon eli sulkevat ydinvoimalaitoksensa, ne voisivat tarjota niille osamaksumalleja ydinvelvoitteisiinsa. Maksuerän suuruus voisi olla sidottu tulostilanteeseen ja yhtiöiden osingonmaksuun - kuten ansaintasopimusta.

Jos yksittäisiä yrityksiä uhkaa ylivelkaantuminen rajoittamattoman lisämaksuvelvollisuuden vuoksi, liittovaltion hallitus voi - jos osingonmaksu lakkaa - hyväksyä tietyille vastuille pätevän etuoikeutensa. Tällä tavoin saastuttaja maksaa -periaate voitaisiin säilyttää ja samalla välttyä olemassaoloa uhkaavalta energiayhtiöille aiheutuvalta rasitteelta. Taattaisiin, että mikäli niiden taloudellinen tilanne jälleen paranee, yritykset voivat edelleen olla vastuussa ydinvoiman seurantakustannuksista.

4. Älä palauta ”riskilisää” verolahjaksi sähköntoimittajalle

Liittovaltio suunnittelee parhaillaan antavansa ydinvoimaloiden polttoaine-elementtiveron vanhentua vuoden 2016 lopussa. Jos tämä vero todella poistetaan, se tarkoittaa viiden miljardin euron verolahjaa energiayhtiöille. Jos tämä summa vähennetään "riskipreemiosta", ainoasta taloudellisesta korvauksesta, jonka sähköntoimittajat tällä hetkellä maksavat vastuuvapaudesta, ei jää jäljelle juuri mitään.

On sanomattakin selvää, että nykyiset kustannusriskit katetaan saastuttajilta maksamalla asianmukaisella nettomaksulla. Jos tämä maksu kuitenkin palautetaan heille suoraan verosäästönä, tarkoitus, eli varmistaa, että velvolliset kattavat kustannukset ja tulevat kustannusriskit sekä vapauttavat veronmaksajia, ei täyty.

Vaadimme siksi polttoaine-elementtiveron pidentämistä, koska se otettiin käyttöön, jotta ydinkonserneille annetaan asianmukainen taloudellinen osuus ydinenergian aiheuttamista kustannuksista ja riskeistä.

5. Laajennetun vastuun sinettimääräykset

Liittovaltion hallitus ilmoitti 1. kesäkuuta 2016, että se "laajentaa hallituksen lakiehdotuksen soveltamisalaa ydinenergia-alan purkamis- ja loppusijoituskustannusten myöhemmästä vastuusta (BT-Drucksache 18/6615) tai luo asetuksen. sisällöllä, joka myös erottaa Yritykset ja osat yhtiöistä ovat vastuussa myöhemmistä vastuuvelvoitteista perustettavalle julkisoikeudelliselle rahastolle. "Tämä muutos on erittäin tervetullut, sillä se sulkee aiemmin laajennettuun vastuulakiin sisältyneen porsaanreiän ja paremmin turvaa vastuun E.onin ja Uniperin erillisessä tapauksessa. Sen erittely löytyy nyt postivastuulain 3 §:n 3 ja 4 momentista (s. 25 f.).

On ilahduttavaa, että mukaan ei ole sisällytetty vain muunnoslain mukaista yhtiön jakautumista, vaan myös luovutus "muilla tavoilla ilman, että luovuttava määräysvaltayhtiö saa asianmukaista vastiketta". Tämä selvennys näyttää meille tärkeältä. Tämä koskee erityisesti RWE:tä, joka mainosti uutta tytäryhtiötään Innogya sijoittajille elokuussa 2016, että splitin muoto estää vastuun emoyhtiön ydinvoimavelvoitteista, koska kyseessä ei ole muodollisesti "irrottaminen" ). (9.)

Nyt on kuitenkin kiireesti täsmennettävä laajennetussa vastuulaissa, että periaate "spin-off-yritykset ovat vastuussa emoyhtiöistään" koskee myös purkamista ja käytöstäpoistoa, ei vain ydinjätealaa. varastointi, joka katetaan julkisoikeudellisesta rahastosta. KFK:n suosituksen mukaan sähköntoimittajien tulee jäädä täysimääräisesti vastuulle ydinvoimalaitosten purkamisesta ja käytöstä poistamisesta ja vastattava kaikista tulevista kustannusten nousuista. Jos ei kuitenkaan ole selkeästi säännelty, että myös eriytyneiden yritysten katsotaan olevan "määräysvaltayhtiöitä" ja että ne ovat siten taloudellisesti vastuullisia, nämä kustannukset voivat viime kädessä siirtyä myös veronmaksajien maksettavaksi, jos emoyhtiö menee konkurssiin. Kuten edellä kuvatun ydinjätteen varastoinnin kustannusten tapauksessa, tämä tapaus on estettävä.

Huomautukset 1-9

1. Vrt. esim. B. Flyvberg (2009): Harha ja petos suurissa infrastruktuuriprojekteissa: kaksi mallia Executive Disasterin selittämiseen ja ehkäisyyn. Julkaisussa: California Management Review 51,2, s. 170-193

2. Katso Warth & Klein: Asiantuntijalausunto ydinenergia-alan varausten arvostamisesta, 9. lokakuuta 2015, s. 8 ja s. 76

3. Ibid., s. 4

4. Ibid., s. 55

5. Katso nykyinen liittohallituksen raportti 2.6.2016. kesäkuuta XNUMX: http://www.bundestag.de/presse/hib/201606/-/425748

6. Katso Warth & Klein (2015), s. 62

7. Katso Warth & Klein (2015), taulukko 21, s. 69

8. komissio tarkastelee ydinenergian vaiheen lopettamisen rahoitusta: Vastuu ja turvallisuus – Uusi loppusijoituskonsensus, 27. huhtikuuta 2016, s. 30

9. Katso Innogy-yrityksen esittely, joka on saatavilla verkossa seuraavasta linkistä: http://www.rwe.com/web/cms/mediablob/de/3125204/data/3125176/7/rwe/investor-relations/praesentationen/rwe-ergebnisprognose-innogy/innogy-company-presentation-1-august-2016.pdf, Dia 12 (käytetty viimeksi 22. elokuuta 2016)

Hae koko "reaktorin konkurssi" sisällöstä
Avainsana: Ydinvoimasta luopuminen

*

Edelleen: Sanomalehtiartikkeli 2016

***

sivun alkuun

***

***

sivun alkuun

***